It was my fault. 2

Se oli jotain niin mahtavaa. Vatsassa oli outo tunne. Se oli jotain niin täydellistä. En olisi uskonut.
Liam: Awws.
Niall: Hankkikaa huone.
Minä: Niall, sulle vai?
Kaikki alko nauramaa, paitsi minä.
Louis: Mitä sä haluisit tehä?
Niall: Ei älä sano sitä sanaa!
Zayn: Hahahah! Nialll!!!
Minä: Niall, en aikonukkaa. Mut mennääks meille?
Louis: Oukki doukki.
Me lähettii Louisin  kanssa meille. Koko kämppä oli mun käytös kuukaude, mut noi jätkät ei kyl varmaa anna ku just ja just  mun käydä vessas rauhas. Oonkohan mä ihastumas Louisiin. Se suudelma oli jotain liian täydellistä. Ja se hali. Molemmissa mun vatsassa tuntus jotain. Se tunne oli täydellistä.
Louis: Mitä mietit?
Minä: Suo.
Louis: Kerro.
Minä: Ei mitää ihmeellistä, eli en.
Louis: No ei sitte!
Minä: No ei nii.
Pääsimme koti ovelleni ja avasin sen. Työnsin Louisin sohvalle. Hän nousi ja sanoi käyvänsä yksin pienellä lenkillä. Louis lähti ja vastasin puhelimeen. Sain oudosta numerosta puhelun.
Minä: Saara.
Joku: Moi, pitkästä aikaa. Mä oon koht teillä.
Minä: HAISTA PASKA!!
Suljin puhelimeni ja juoksin alas. Juuri kun olin laittamassa ovea lukkoon, siitä astui entiset kiusaajani. Olin kiusattu koko ajan peruskoulussa. Tytöt sylkivät ja haukkuivat, pojat hakkasivat. Olin aina yksin.
Poika: No jatketaanko siitä mihin viimeks jäätii?
Minä: Mee pois!
Poika alkoi potkimaa mua. Tytöt sylkivät vanhaan tapaa. En ollu vielläkää päässy yli siitä, ja testeistä päätellen olin nyt masentunut. Ollut jo jonkun aikaa. Olin vaa tottunu piilottamaan pahan olon, kaikilta paitsi viideltä ihanalta pojalta.
Louis: Mitä te teette?
Juoksin yläkertaan ja hetken päästä Louis tuli kanssa. Hän oli kai häätänyt pojat pois. Tuo istui huoneeni lattialla ja minä makasin huoneeni sohvalla enkä edes kattonu Louista.

Louisin näkökulma:

Saara nukahti. Otin sen huoneen lattialta jonkun suht paksun vihon, ja aloin huvikseen lukemaan sitä. Luulin että se olisi joku koulu juttu, olin väärässä. Aivan väärässä.
Siellä oli teksti. " Paha olo henkisesti. Sisäinen ääni huutaa apua. Ulkoa päin näytän vaan väsyneeltä. Kukaan ei voi auttaa koska kukaan ei ymmärrä tai tunne tätä minkä mä tunnen. Ruoka ei maistu, lenkit menee just ja just. Mone elämä on loppunu itsarii voi olla et täki loppuu. Rakastan teit kaikkia! Muistakaa, One Direction on auttanu mut tänne asti. Aina tuun niit kiittämää!" 
Se oli kirjotettu eilen. EILEN! Laitoin sen vihon mun takin sisällä olevaan taskuun.
Saara: Oksne poissa?
Minä: On! Mennää meille.
Saara nousi hitaasti sängystään, ja me lähettii meille. Mun mielessä vaa pyöris ne lauseet mitkä se oli sinne vihkoo kirjottanu. Me käveltii käsi kädessä, se oli kans jotain niin ihanaa. En viitinny sanoo mitään, arvelin et se hyvin ties et mä oon ihastunu siis rakastunu siihen. Emmä sitä muute ois suudellu.
Me päästii poikien talolle. Kaikki oli jo siellä ja katto meit kysyvästi.
Saara: Mä meen jo nukkumaa!
Louis: Okei. Öitä!
Niall: Miks oot ton näköne ihanku oisit nähny aaveen?!
Louis: Ette tiiä mitä mä just oon lukenu.
Harry: Bro, tuu ulos ja kerro kaikki!
Me lähettii Harrynkaa takapihalle. Ojensin vihon Harrylle.
Harry: Hei se on sun tyttö! Sä oot sen unelma mies!
Louis: Harry ei! Ei sitä! Lue lue lue. Äkkiä!
Harry: Mitä mä just luin? Mä tiesin koko aja et kaikki ei oo ok.
Niall: Mitä? Oot säki Harry haamu. Aika söpö sellane.
Louis: Ota kiinni ja lue. Viimiset tekstit!¨
Niall luki ja luki.
Niall: Mä meen nyt sen luo halaa sitä. Niall lähti juoksee yläkertaa ja me mentii perässä, me nähtii ku Saara venytteli ja treenas vatsalihaksia. Se näki meiät ja juoksi huoneessa olevaan vaatehuoneeseen. Sen oven sai lukkoon, joten se laitto sen lukkoon.
Mutta ei tainu tietää tyttö että sinne pääsi kattolattiasta. Juoksin alakertaan ja menin Saaran luo sitä kautta. Juoksin sen luo halasin sitä kun se itki.


LOL MIKÄ ALKU JA LOPPU :O