Seuraava muistikuvani on, kun herään Liamin sohvalta. Hän silittää hiuksiani. Huomasin makaavan vain toppi päällä, pelkäsin. Pelkäsin että Liam oli nähnyt muutkin arpeni.
Liam: Heräsithä sä.
Minä: mmmh..
Liam: Mitä noi sun selässä olevat jäljet on?
Tuo katsoi huolestuneena minua. En voinut kertoa. Se oli äidin syytä. En halunnut menettää äitiäni. Kaikista hänen teoistaan huolimatta rakastin häntä yhä. Jälleen mietin minne katosi se perhettään rakastava ja lempeä kasvoinen nainen. Näitä asioita miettien alan itkeä. Liam otti minut syliinsä, ja pyyhki kyyneleeni. Istuimme siinä hetken sylikkäin. Pian nousin hitaasti Louiksen sylistä, ja lähden kävelemään yläkertaan. Kävelin vessaan, Liam katsoi perääni. Laitoin vessan oven lukkoon ja en tiennyt Liamin olevan oven takana. Aloin laulamaan " I know you've never loved. The crinkles by tour eyes. When you smile.."
Avasin vessan oven ja näin Liamin ilmeen. Tajusin että hän on kuullut että lauloin.
Juoksin erääseen huoneeseen, jonka Liam oli kuulemma laittanut minua varten. Menin siellä olevalle matka sängylle maate, ja aloin itkemään. Liam tuli hiljaa istumaan viereeni ja silitti ala selkääni.
Liam: Sullaha on iha sairaan hyvä ääni.
Minä: Yäk. Hyi.
Minä: Ai saatana!
Liam oli koskenut alaselässäni väärään kohtaan. Tiesin, et näi tapahtuisi viellä. Liam nosti löysää toppiani ylöspäin ja näki arpeni.
Liam: Aliisa, nä ei oo viiltelystä. Mistä nä on?
Minä: Ei sil oo mitää välii. Kuha ny' vaa on.
Liamin näkökulma:
Luulisin että tämä kaikki on hänen äidin tekosia. Tyttö pitää saada puhumaan, vaikka se ois mun viimine teko. Oon tainnu oikeesti rakastuu tohon tyttöö. Mut mite sen voi sille kertoo.
Minä: Aliisa. Kerro mulle. Et voi pitää kaikkee sun sisällä.
Aliisa: Ei sua kiinosta.
Minä: Aliisa.
Korotin hieman ääntäni. Mutten liikaa.
Aliisa: No kerron vaa vähän. Mun äiti eros mun isästä, ja ne molemmat on aina ollu alkoholisteja. Sitte mun isä alko ahdistelee mun äitii ja kaikkee. Mun äiti oli koko aja sen ero jälkeenki rakastanu mun isää. Ja se unohti mut. Sain ite tehä ruuat ja kaikki. Olin vasta sillo 10vuotias. Täytin kolmetoista ja äiti kuuli, että isä on tapettu jenkeissä. Se alko sitä vihaa ja suruu purkaa muhu. Se löi mua jollain ihmeen hevos ruoskalla selkään. Tai minne sitte ikinä onnistuskaa. Oli sillä siihen syy tai ei. Sitä on jatkunu nytten jokunen kuusi vuotta. Ja oon tottunu siihe kipuu jotenki, mut kuitenki itken aina. Se tuntuu pahalta. Sitten mua alettii haukkumaa koulussa esm. ruma. Isätön. Läski. Tapa ittes. Huo>ra. Ym.. Sitte koitin paristi itsemurhaa ja koskaa en oo onnistunu.
Minä: Toi on aivan kauheeta, sun ois pitäny kertoo tosta jollekkin. Ja muista että sä oot kaunis. Sä et oo läski. Ja mä lupaan auttaa sua ihan mite vaa, että oot taas kunnossa.
Otin Aliisan syliin ja kävelin vessaan. otin vaa' an esille.
Minä: Noniin tiiät mitä tehdä.
Aliisa: Liam. Ei älä!
En sanonut mitään, inhosin pakottaa tyttöä johonkin. Mutta talutin Aliisan vaa'alle.
Minä: Aliisa. sä painat vaa'an mukaan vaan 39,3 kg. Ja oot joku 166 cm. Toi on nii vaarallista.
Aliisa: Ei oo. Eikä sil välii.
Minun näkökulma:
Liam talutti minua keittiöön, pian tapahtui jotain. En saanut enää henkeä, ja taas silmissä sumeni. Aivan kuin Liam ollisi ollut haamu. Sitten sumeni..
___________
Seuraavat tarinat EI tuu muutaku puhekielellä ;)
Sori (;
oON niissä parempi c;
Paska tälläne taas c;
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti